tiistai 28. lokakuuta 2014

Ensimmäinen voitto ulkomailla!

Toiseen ja samalla viimeiseen kierrokseen lähdin neljä lyöntiä kärjestä viimeisessä ryhmässä. Ajattelin että hyvällä kierroksella on mahdollisuus päästä taistelemaan voitosta. Sainkin parhaan mahdollisen startin kun löin ensimmäisellä väylällä (par-5) toisen lyönnin rauta-5:lla metriin, ja eagle. Neloselle tuli birdie metristä. Päivän ensimmäinen bogi tuli reiälle kuusi. Pelasin etuysin kaksi alle ja tilanne oli hieman tasoittunut. En kuitenkaan missään vaiheessa laskenut tarkkaa tilannetta. Sain takaysillä hyvän vaihteen silmään ja tein kahden bogin lisäksi viisi birdietä. En vielä viimeiselläkään ollut täysin varma tilanteesta ja onneksi oli varaa tehdä bogi. Kun pelikaverikaan ei saanut viimeisellä birdieputtia sisään, riitti päivän tulokseni 67 lyönnin voittoon.

Tämä oli tosiaan ensimmäinen voitto kotimaan ulkopuolella, joka lämmittää allekirjoittaneen mieltä. Kilpailu toimi samalla hyvänä valmistautumisena ensi viikon ET toisen vaiheen karsintaan. Oli tärkeää saada yksi kisa alle pienen tauon jälkeen.

Muutama seuraava päivä menee täällä harjoitellessa, ja lauantaina ajan Valenciaan kohti seuraavaa kisapaikkaa. Kakkosvaiheen karsinta käynnistyy ensi viikon perjantaina 7. päivä El Salerin kentällä.

Lopputulokset

– Henkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti