keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Taistelukierros

Tänään kierros lähti hyvin käyntiin ja löin palloa hyvin. Lähes koko etuysin pääsin hyville paikoille puttaamaan birdietä mutta eivät uponneett. Reiät 9,10 ja 11 tein vähän heikkojen avausten johdosta bogit. Vaikka pallot usein löytyvätkin väylien sivuilta, ei sieltä ole helppo lähestyä, kun matkaa jää usein 170-200 metriä. Par-4:set ovat pääosin pitkiä ja hyvät avaukset ovat tärkeässä roolissa. Takaysi olikin paikotellen melkoista taistelua, mutta taistelu kannatti ja tein hyvän bunkkeripelastuksen väylällä 17. Kärsivällisyys palkittiin viimeisellä reiällä kolmen hyvän lyönnin myötä, päivän ainoa birdie. Hyvä että sai puristettua loppuun asti vaikka olikin vaikeaa. Tämä päivä taas osoitti pelin haastavuuden ja samalla mielekkyyden. Eilinen hyvä kierros ei merkitse mitään seuraavaana päivänä, aina pitää tehdä kaikkensa ja vetää täysillä!! Joskus joutuu taistelemaan enemmän kuin joskus. Mitään ei tarvitse taaskaan lähteä muuttamaan huomiseen, vaan teen kaikki asiat vähän paremmin kuin tänään. Huomenna lähtöaika klo. 13 (15 Suomen aikaan).

Tulokset

– Henkka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti